Miksi havahduin parantamaan itseäni?
Mikä oli se viimeinen niitti?
Ei raha-asiat, vaikka ne on ahdistaneet minua jo liian kauan. Vaan rakkaus ja valinnan vaikeus.

Olen nyt seurustellut enemmän ja vähemmän 10kk miehen kanssa, jolla on oma perhe. Hän ei ole naimisissa, mutta kuitenkin asuu edelleen avovaimonsa luona.
Minä sokein silmin uskoin hänen sanoihinsa, että hänellä ei ole enää tunteita entistään kohtaan, etteivät he ole rakastelleet viiteen vuoteen, että hän on ainoastaan lapsensa takia vielä siellä.
Hän on luvannut ja luvannut muuttaa. Etsinyt omaa ja vuokra-asuntoa ja minä olen odottanut.
Lopulta turruin ja älysin ettei tästä voi tulla mitään! Hän vaatii minua odottamaan häntä, mutta ei itse tee suhteemme eteen mitään.
Joskus harvoin hän on käynyt täällä meillä, usein vain pyörähtämässä, kahvilla tai muuten vain. Mutta ne pisimmät yhdessäolot on olleet aina toisella paikkakunnalla. Keikkoja ja tapahtumia, mutta ei sitä aitoa yhdessäoloa.
En edes ymmärrä miksi olen antanut itseäni kohdella niin? Varsinkin koska olen aina koko sydämestäni inhonnut ja halveksinut niitä toisia naisia ja varsinkin pettäjiä itsejään.
Toki tässä on ollut kyse jostain muusta kuin suoranaisesta pettämisestä.
Omien tietojeni mukaan hänen lapsensa äiti tietää minusta, ainakin että olen olemassa. Kai hän on ollut kokoajan lähdössä, mutta eihän eroaminen ole niin vaikeaa. Kaiken vanhan taakse jättäminen.

Jokin aika sitten tapasin sitten toisen miehen. Ihanan, niin minun laiseni suloisen ihmisen, jonka kanssa minulla oli hyvä olla.
Kerroin tälle petturimiehelleni, että nyt juttu on loppu ja jatkan matkaa. Hän ymmärsi, halasi ja sanoi, että minä teen miten teen, muttei sitten kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Hän viestitteli, soitteli ja lopulta sen kaiken pahan olon ja epävarmuuteni keskellä lupasin, että yritetään vielä.
Kerroin tälle ihanalle ihmiselle, että ei tästä tule mitään. Anna aikaa selvittää ajatuksia.
Nyt tajuan, että ei helvetti. Miksi olen niin HÖLMÖ, että jättäisin jotain niin ihanaa sellaisen ihmisen takia, joka on työnarkomaani ja muutenkin ulkoisesti kovin kylmä ja tunteeton.
Hänelle riittää, että hän sisäisesti välittää, mutta se ei riitä minulle! Tunteet täytyy näyttää ja toista ihmistä kunnioittaa.
Eron jälkeen hän tiukan rahatilanteeni tuntien laittoi tililleni 60e rahaakin! Tuli tunne, etten VOI jättää miestä jolle olen velkaa.
Tämä on kamalaa ja ahdistavaa.
Sen takia olen nyt päättänyt, että sanon lähteväni vapaana ja SINKKUNA isälleni hetkeksi miettimään ja pohtimaan. Katson aavalle järven selälle, pistän puhelimen kiinni ja teen päätökseni. Toivottavasti järkevän sellaisen.

Ajatelkaa miltä tuntuu, kun aina ja joka tilanteessa pelkää toisten reaktiota ja tunteita omistaan piittaamatta! En jaksa enää tätä.
Nyt on pakko tulla muutos. Olen mieluummin vaikka yksin, mutta koskaan en enää lupaa mitään, enkä pistä toisten tunteita omieni edelle.
Nyt kun vain keksisin miten tämän lupauksen pidän ja täytän.